Hei-hei, te Sedän kaikki rakkaat, pikku-nappulat ja -taaperot. Kiinanmatkakirjoitus on rankan muokkauksen alla, koska huomasin menneenni päivissä sekaisin. Kyllä se sieltä tulee...
Viiko sitten tuli tosiaan pyörähdetyksi pika-pikaa Japanin entisissä pääkaupungeissa, Kiotossa ja Narassa. Kävi kuitenkin niin, että Yoshi (kuskimme) oli työvelvoitteisesti joutunut osallistumaan nomihoudai-nimellä tunnettaviin juominkeihin. Hän ei siis juo - ikinä. Niinpä hän oli väsynyt, joten lähtö lykkääntyi perjantaiaamusta lauantaiseen aamuyöhön. Nukuimme Maran kanssa muutama tunti Ozawien vierahuoneessa ja sitten lähdimme matkaan. Manamille olikin tullut yllättävä este, joten hän ei päässytkään mukaan. Niinpä Yoshihide olikin ainoa kuski. Ei hyvä. Matka taittui verkkaisesti ja vaivaisen n. 10 tunnin jälkeen saavuimme Kiotoon. Oli jo ilta, joten emme nähneetkään mitään muuta kuin Kioton (aivan ällistyttävän) juna-aseman sekä läheisen ravintolan, jossa kävimme erään Maran kaverin (nimeltään Sachiko) ja tämän kavereiden kanssa syömässä.
Juna-asemalla kattorakenteissa kulkee kävelysilta, joka myöhäisestä ajankohdasta johtuen oli tietysti kiinni. Vitutti. No, voinpahan ainakin sanoa käyneeni Kiotossa. Tosin, jos joskus meinaan siellä jotain nähdäkin, täytyy mennä uudestaan. Sachiko oli älyttömän huomaavainen ja antoi Maralle minulle mm. Kioto-aiheisen postikorttilajjitelman. Hän ajatteli, että ne lievittäisivät hieman harmitusta kun kerran ei kiertelemään päästy.
Matkamme jatkui vielä samana iltana kohti Naraa, jonne oli matkaa vielä viitisenkymmentä kilometriä. Siellä odottaisi myös motelli ja sänky. Matka sujui verkkaisesti ja se kestikin yli tunnin. Narassa sitten kävikin ilmi (ottaen huomioon, että kaupunki on rakennettu jo 700-luvulla), että kadut olivat ahtaita ja sokkeloisia. Ensin etsimme motellimme parkkista (ja jouduimme soittamaan motellinpitäjälle moneen kertaan), minkä jälkeen pööpöilimme vielä jalkaisinkin hyvän tovin. Ja jälleen piti turvautua soittamaan emännälle. Noh, päästiin perille, käytiin pesulla ja lyötiin maate huoneeseen, jossa oli itsemme lisäksi joku vieras jannukin. Tilaa olisi ollut vielä neljälle lisää.
Aamulla juttelimme tovin motellin isännälle, joka oli amerikkalainen New Age-hippi. Ajattelin motellin kirjahyllyn olevan läppämielessä täytetyn - siellä oli muun muassa kirja, jossa väitettiin aivan vakavissaan että nykyihmiset polveutuvat Atlantiksen asukkaista ja heidän muiden kansojen kanssa lapsia saaneista jälkeläisistä. Hippi huomasi, että selailin teosta ja yllätykseni oli suuri, kun alkoi ylistää kirjaa. Hän kertoi myös että olisi menossa johonkin osakalaiseen seminaariin, jonne pari suomalaishullua olisi tulossa luonnoimaan samoilta tiimoilta. Siihen asti olin luullut, että New Age-paska oli vain amerikkalaisia varttihulluja ja idiootteja varten. No, maailmaan mahtuu.
Narassa kävimme sitten eräässä Japanin tunnetuimmista buddhalaistemppeleistä, jonka sisällä oli useita tonneja painava ja ainakin kymmenen metriä korkea Buddha-patsas. Koko temppeli olikin rakennettu patsaan ympärille. Oli siinä taas suomalaispersjalka huuli pyöreänä. Mahtava paikka, kerta kaikkiaan.
Temppeliä ympäröiväillä alueella asui muuten peuroja parinkymmenen Bambi-leffan tarpeisiin. Nämä veijarit olivat Miyajiman saaren karvaooppeleihin verrattuna vielä säyseämpiä ja tulivat ihan kädestä syömään. Mutta elukoilla on ilmiselvästi joku kumma diili alkaa tunkea kärsävärkkiään aina sinne vesirajan alle. Niin nytkin - yksi epeli katsoi asioikseen ruveta työntämään päällään meikäpoikaa suoraan kasseihin. Onneksi kyseessä ei ollut sarvekas yksilö - niitäkin kyllä oli.
Mutta kaikki lysti loppuu aikanaan ja kiireen vuoksi jouduimme jatkamaan taivaltamme. Seuraavaksi vuorossa oli Japanin keisarin muinainen valtaistuinsali - tai siis sellaisen arvalla rakennettu restaurointiviritelmä. Sali sijaitsi keskellä varmaan usean neliömetrinkokoista kenttää, jota ympäröi upeat porttirakennelmat. Sitä taas jotenkin tunsi olonsa kovin pieneksi. Auringon paahtaessa täydellä voimallaan (Narassa ja Kiotossa oli vielä kuumempi ja kosteamoi kuin täällä koti-Saitamassa) väsyneet ja aliravitut miekkoset alkoivatkin uupua. Aloimmekin Maran kanssa olla vailla Yoshia viemään meidät syömään. Yoshi halusi yakinikua, mutta vihdoin sellaisen ravintolan löydettyämme se osoittautui liian kalliiksi. Yoshi olisi ollut valmis metsästämään sopivaa yakiniku-ravintelia vaikka kuinka pitkään, mutta loput seurueesta halusi vain syömään - ja nopeasti. Sopiva paikka löytyikin suht' pian ja pääsimme vihdoin istumaan (jalat huusivat tässä välissä aika lahjakkaasti hoosiannaa, koskapa en pitäny sukkia Crocseissani.)
Ruokapöytään kannettiin muutama nigiri ja sukiyaki-niminen herkku; kaikkea hyvää padassa mausteliemessä muhivaa - lihaa, sieniä, nuudeleita ja kasviksia. Slurp! Edes ruoan makeus ei haitannut. Hyvää oli! Vaan hinta oli sitten ruoan asemesta suolainen...
Paluumatka oli raskas...Yoshia väsytti ja hänen pitikin nukkua tuokio ainakin kahteen otteeseen. Puhallettava niskatukenikin puhkesi, joten ei liian kivaa päässyt olemaan missään vaiheessa. Vaihdoimme Maran kanssa vuoroja, kumpi istuisi edessä pitämässä Yoshia hereillä. Menomatkalla en oikein osannut puhua mitään, mutta pakon sanelemana juttelimme Yoshin kanssa monta tuntia - hän ei siis puhu englantia. Pienen kannustimen (oma henki) avustamana sitä näköjään kykenee venymään mitä uskomattomimpiin asioihin. Ottaen huomioon, että Yoshide on hyvin perinteikäs japanilainen, oli yllättävää puhua vaikka mitä hävytöntä matkan aikana.
Saavuimme Narimasuun (Tokiossa), jossa Ozawat asuvat, puoli neljältä maanantaiaamuna (mulla olis ollu koulua 10.55, vaikka tavan kuolevaisilla olisi ollut silloin lomapyhä) ja jäimme Maran kanssa sinne nukkumaan. Yoshihide ei jaksanut enää ajaa Saitamaan ja takasin, reissu olis kuitenkin vienyt häneltä pari lisätuntia. No parin tunnin nukkumisen sijaan nukuimmekin pitkälle seuraavaan aamuun ja minä missasin sen tuntini. Buu-huu-huu...arvatkaa kiinnostiko. Joskus iltapäivällä aloimme valua Maran kanssa takaisin Saitamaan. Ja siihen se reissu sitten päättyikin. Saalis oli aika laiha, mutta kalassa oli kiva käydä. Mutta silti parin päivän kalareissuksi kalastusluvat maksoivat aika vitusti.
-------------------------------------------------------------------------------------
No, nyt se sitten alkoi - kesäloma. Eilen oli isot jäähyväiskemut, joista jäi tosi paska maku suuhun. Sanotaan nyt vaikka näin että: naiset. Joka tapauksessa, porukka alkaa valua omiin koteihinsa (osa on jo lähtenyt, Jossu maanantaina, Jeromen läksiäisiä vietettiin torstaina.) Eilen oli tupa täynnä ja Hermannikin, ikään kuin vanhojen "hyvien" aikojen kunniaksi päätti taas kilahtaa. Lissu vuorostaan imeskeli häpeilemättömästi yhen japanittaren tissejä Kaikanin viereisellä parkkipaikalla ja Tomppa ampui parvekkeeltaan ilotulitteita. Ilotulittelun vuoksi poliisitkin kävivät asiasta tiedustelemassa. Itse tosin olin poliisien käydessä jo nukkumassa (huonosti.)
On tällä viikolla ollut ehdottomasti hyvätkin puolensa. Tiistaina kävin Jampan, Maran ja Tapsa-miehen kanssa elämäni ensimmäistä kertaa onsenissa - ja vieläpä aivan mahtavassa sellaisessa! Pyyhe hartioilla tosin näytin hivenen kummalliselta muiden nakupellejen joukossa. Ei se mitään, mieluummin pyyhe harteilla kuin olla kokonaan menemättä! (Niin, varsinkin onsenit ovat vainoharhaisia tatuoitujen asiakkaiden kanssa - heitä ei useinmiten päästetä sisälle ensinkään eikä ulosheittäminenkään ole aivan tavatonta.)
Onsenissa olikin sitten allasta jos jonkunmoista. Täytyy kuitenkin mainita, että talvisaikaan mesta olisi huomattavasti miellyttävämpi; ulkoaltaiden lämpötila oli helposti nelisenkymmentä astetta ja ulkoilma itsessään oli vielä silloin myöhään illallakin päälle 30. Niinpä "jäähdyttely" aurinkotuolissa ei juurikaan auttanut. Paikassa oli myös sauna - oikeastaan kaksikin. En käynyt perinteisessä saunassa ollenkaan, sillä ajattelin kokeilla suolasaunaa. Kyllä - sauna, jossa kroppaan hierottiin suolaa. Siellä istuessa sitä alkoi tuntea kummaa sielunveljeyttä joulukinkun kanssa - olipa kummalinen kokemus!
Saunasta poistuttuani koin myös ensimmäisen random-keskustelun paikallisen myöhäiskeski-ikäisen miekkosen kanssa. Hän puhui minulle englantia, vastailin hänelle kuitenkin japaniksi. Kyllähän se kivalta tuntuu, kun joku kehuu kielitaitoa, mutta olen kyllä tietoinen, että siinä asiassa japanilaiset imartelevat - japanin taitoni on edelleen ihan paska.
Onsenissa oli myös allas, jossa oli yhden istuttava kohta - josta sai sähköiskuja! Kyllä, sen oli vieläpä tarkoitus olla rentouttavaa. Oma perseeni ei kauaa kyydissä pysynyt ja joku japanilaisseniori naureskelikin vieressä, kuinka hassunkurisia ja herkkänahkaisia gaijinit ovatkaan. Heti meidän jälkeemme ukkeli istahti sähköistuimelle eikä ollut moksiskaan. Itseäni ihmetytti muun muassa se, miksei altaassa saanut sähköiskuja muuta kuin siinä istumapaikalla nököttäessä.
Kaiken kaikkiaan aivan mahtava mesta - pitänee joskus mennä uudestaankin. Se vain, että onsen sijaitsee Higashi Matsuyamassa eikä täällä ja vieläpä helvetin kaukana asemalta. Jää nähtäväksi.
Toivottavasti kaikilla menee hyvin ja tykkäätte lueskella mun tekstejä. Minä koetan tapella sen Kiina-jutun valmiiksi ASAP, joten älkää nyt sitä lukeko, se on kesken. Mutta julkaista se piti, kun muuten sen muokkaaminen menee vittumaisen vaikeaksi.
Hartsa-poika sanoopi nyt heippatirallaa ja kosketelkaa toisianne. Peace out!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti