Banri no choujou, tulista ruokaa ja mittatilauspukuja, osat 1 - ja 2.

Odottavan aika on pitkä, eikö? Joka tapauksessa - terveisiä Kiinasta!

1. matkapäivä. Reissun piti alunperin kestää n. 8 päivää (24.6.-1.7.), mutta Iran Airlines päätti Dynamic Duon puolesta, ettei ne pojat mitään 8 päivää Kiinassa halua olla, 7 riittää vallan mainiosti. Nimittäin lentomme, jonka lähtöpaikka oli Teheran, ei koskaan edes lähtenyt sieltä. Tästä kuulimme vasta lähtöselvityksessä. Olimme nukkuneet edellisenä yönä pari hassua tuntia, että kerkeisimme puoli yhdeksältä aamulla lähteneeseen lentokenttäbussiin ja matkanneet kolmisen tuntia bussissa, josta olimme maksaneet 35€. Niinpä ette varmaan osaa edes kuvitella kuinka riemuissa olimme nämä ilouutiset kuultuamme. No, onneksi sentään saimme ilmaisen majoituksen läheisestä Marroad-hotellista (Hannu ja Heikki; se sijaitsee lähellä Hiltonia.) Niinpä lähdimme hotellille ja päätimme Tapsa-miehen kanssa yksissä tuumin vetää lärvit. Ja niin teimme! Nopsasti kipaisimme hotellin konbinista ensikaljat sekä mikroruokaa ja sitten sukkulabussilla läheiselle ostarille nostamaan rahaa (koska olimme reissuun lähdössä, ei kummallakaan ollut hirveitä määriä jenejä mukana), ostamaan lisää kaljaa ja pientä purtavaa (hotellimajoitukseen kuului kyllä päivällinen ja aamupala, mutta kello ei ollut vielä edes yhtä ja olimme yhä nälissämme.) Ostarilta tarttui mukaan Crocs-koristeet ja Tapsa osti kinkyn mekon, jota ajatteli sovittaa jollekin sopivankokoiselle tytölle, mikäli vastaan tulee. Niin, ja tietysti olimme siinä vaiheessa jo iloisen persaukset.

Hotellissa pääsimme myös puhvettipöytään, joka oli ihan siedettävän monipuolinen. Tulin toistamiseen täällä ollessani syöneeksi myös shabushabua (terkkuja vaan Sallalle taas), mutta tällä viikolla syömääni (joka oli aivan syntisen hyvää!) verrattuna hotelliversio ei ollut kovin hääppöistä. Kupu täynnä lyllersin hotellihuoneeseen kylpyyn. Tapsa yritti ottaa pitkin päivää yhteyttä ystäväämme Doudouhun, joka oli luvannut Kiinan päässä tulla meitä kentälle vastaan. Sitkeistä yrityksistä huolimatta, tässä ei onnistuttu.

2. matkapäivä. Hotellilla aamupalan syötyämme kipusimme jälleen sukkulabussiin ja toivoimme, että tällä kertaa matka pääsisi vihdoin alkuun. Sovimme, ettemme huokaise helpotuksesta ennen kuin istumme kiitotietä rullaavassa koneessa. Olin jo etukäteen maalaillut uhkakuvia siitä, millainen lentoyhthtiö mahtaa Iran Airlines olla, sillä jo yhtiön sloganissa mainostetaan puljun edustavan "Iranin islamilaista tasavaltaa." Joko sai tuntea kylmiä väreitä?

Jonossa oli muutama aivan hirvittävän suloinen kiinalaispikkulapsi matkalla mahdollisesti ensi kertaa kotimaahansa Kiinaan. Yksi varsin erikoinenkin tapaus oli jonossa; pieni tyttö, jonka isä oli iranilainen ja äiti japanilainen. Myös perheen isukki puhui erinomaista japania. Mutta nämä lapsukaiset olivat hirmuisen lutuisia ja hellyttäviä - tosin "kowaii gaijin" (siis Tapsa-mies ja minä) aiheutti hermostumista ja äitin helmoihin piiloutumista. n_n

Koneeseen (jumbojetti: Boeing 747) viimein päästyämme oli karu todellisuus edessä: koneessa haisi todellakin ihminen (minen ymmärrä, miksei arabit voi käyttää dödöä niitten hirveitten hajuvesien sijaan. Hiki ja paska + hajuvesi = yök!!!), koneesta puuttui kaikki mahdollinen viihde, seinät oli vuorattu jollain sata vuotta vanhalla kankaalla - eikä tässä koneessa saisi todellakaan kaljaa tai pekonia! No, olihan koneessa kuitenkin rukoushuone, ettei kavereille pääsis liian tylsää tulemaan...

Lento meni nukkuessa ja Kiinaan saapuminen koitti siedettävän sukkelasti. Kamat saatuamme rupesimme pähkäilemään jatkoa: millä mennä Pekingiin, mistä saada rahaa jne. Onneksi automaattia ei tarvinnut kauaa hakea, niitä oli tietysti jo heti kentällä. Mutta suurin yllätyksemme oli melkoinen - heti kentän ulkopuolella juoksee vastaan Doudou. Jottei siinä olisi vielä tarpeeksi, saimme vielä ilmaisen kyydin Doudoun mamin työautolla - jota ajoi tämän henk.koht. kuljettaja! Olo oli kieltämättä aika ruhtinaallinen.

Kamat nakattiin nopsahti hostelliin - joka oli meikäläisen hienolle hipiälle melkoinen järkytys. Paikka oli hirvein läävä, missä olen koskaan maksullisesti yöpynyt. Mutta, sitä ei ehtinyt jäädä murehtimaan vaan jatkoimme Pekingin keskustaan syömään. Hartsa-poju kietaisi napaansa ankkaa (ei kuitenkaan sitä ihkaoikeaa Pekingin ankkaa) ja Tapsa wokkinuudeleita. Eka ilta meni parilla ostarilla pyöriessä ja Doudoun (vaste'edes Mama-sama) kanssa kuulumisia vaihdellessa. Hän muun muassa kertoi edellisen illan hiphop-keikasta, jossa oli esiintynyt suuria DJ-nimiä. Tapsan, Mama-saman ja minun piti mennä sinne ekana iltana, mutta kuten teidätte, Iran Airlines oli asiasta eri mieltä. Liekö ollut heidän mielestään Dynamic Duon herkille sieluille liian rappiollista? (^0^)

3. matkapäivä. Levottomasti nukkumani yön jälkeen (johtui suihkussa näkemästäni torakasta ja miettiessä, mahtaako noita olla muuallakin) koitti aikainen aamu. Tarkoituksemme oli kirmata edellispäivänä tutuksi tulleelle ostarille tapaamaan Mama-samaa ja mennä yhdessä hommaamaan meille prepaid-liittymä. Mama-sama on kuitenkin aamu-uninen ja ilmestyi paikalle melkein tunnin myöhässä (toisaalta, itse olimme liikkeellä tuntia liian aikaisin johtuen aikaeron tajuamattomuudesta. >_<) Liittymäkaupassa kävikin sitten ilmi, että olisimme tarvinneet SIM-korttia varten passit, joten päätimme unohtaa koko jutun ja jatkaa kävelymatkan päässä sijainneelle Tian'Anmenin aukiolle sekä Kiellettyyn kaupunkiin (sivistymättömille tiedoksi, että se on Kiinan keisarin palatsikaupungin nimi.) Matkalla opin Mama-samalta, että puhemies Mao on Kiinassa edelleen pop ja sankarin arvossa (olisihan se pitänyt arvata jo siitä, että kaikissa yuanin - 1, 5, 10, 20, 50 ja 100 yuania - paperirahoissa oli tämä tosielämän Voldemortin kuva.) Aukio ja myöhemmin Kielletty kaupunki olivat täynnä turisteja - kiinalaisia sellaisia. Nimittäin; vuosittain Pekingiin saapuu sankoin joukoin kiinalaisia eräänlaiselle pyhiinvaellusmatkalle vallan kehtoon, pääkaupunkiin. Jostain syystä se on tosi kova juttu - mutta ymmärtäähän tuon, ettei tuhansien ja taas tuhansien kilometrien päästä tulla ihan joka viikonlopuksi Pekingiin käymään.

Matkalla Tian'Anmenille näimme myös presidentin ja muiden herrojen Isojen Herrojen kartanon. Kävi kyllä hyvin ilmi, että Kansantasavallassa päätee vanha orwellilainen järjestys - jotkut nyt vaan kertakaikkiaan ovat hieman tasa-arvoisempia kuin toiset. Porteilla seisoi paraatipukuisia joulukuusia paraatikiväärit käsissään ja vielä heidän lisäkseen oli vartijahenkilöstöä ja poliiseja. Mestan portit olivat auki, mutta maahan oli maalattu viiva, jota ei kukaan tavallinen huopatossun kuluttaja ilman turpakäräjiä ylittäisi. Siinä seistessämme sitten sattui itselleni jotain ällistyttävää, mutta kiinalaisille hyvin tyypillistä - ihan ventovieras jannu tuli kysymään, että voisinko poseerata hänen kanssaan samassa kuvassa, kun hänen vaimonsa/naisensa/mikälie ottaa kuvan. No, eipä minulla mitään sitä vastaankaan ollut. Aluksi tosin kuvittelin hänen haluavan pyytää kuvaamaan itseään ja seuralaistaan, mutta ei - juuri minun kanssani hän halusi kuvaan päästä. Ilmeisesti maailmassa on vielä paikkoja, jossa hyvinvoiva (=läski), valkoinen persenaama on vielä ihmeellinen juttu. Tämä tilanne ei nimittäin jäänyt ainoaksi laatuaan.

Tian'Anmenin aukio itsessään ei ollut helvetin isoa "toria" kummempi, mitä nyt hieman enemmän Maon muotokuvia ja poliittisia patsaita sattui näkemään. Mutta oli kieltämättä paikalla kokoa! Vaan niin oli Kieletyllä kaupungillakin...tällainen historianlukijahumanisti kun on, niin heti sitä vaan alkoi kummasti miettiä, mikä määrä verta, hikeä, kyyneliä, miestyötunteja ja köyhien selkänahkoja oli "tönöpahasen" pystyttämiseen tarvittu. Kaikki oli viimoisen päälle koristeltua, kaikki kiviseinätkin oli maalattu, pihat kiveytetty jne. jne. Kyllähän sitä sai pari kuvaa taas räpsiä, ennen kuin oli tyytyväinen. Kaikesta jalkeilla olosta rättiväsyneinä hurautimme taksilla (joka, kuten aiemmin mainitsin, on lähes ilmainen) yhteen Mama-saman lemppariravintoloista, jossa sai italialais-kiinalaista sapuskaa - joka oli muuten hyvää!!! Pöytään kannettiin toinen toistaan makuhermoja hivelevämiä eväksä, eikä hintakaan ollut mitenkään mahdoton. No, Kiinassa kaikki syömäni ruoka oli herkullista. Ei voi todellakaan enää sanoa, etteikö pitäisi kiinalaisesta. Kiitos Mickeyn ja Kiinanreissun <3

Ravintelin sijaitessa idyllisen myymäläkadun varressa, ei ollut temppu eikä mikään pyörähtää syönnin jälkeen kadun päästä päähän. Päätimme Tapsa-miehen kanssa, että paikka olisi myöhempänä luvassa olevien ostosten kannalta syytä pistää mieleen. Kadun varrella oli vaate-, tee-, laukku-, lelu-, tilpehööri- ja koriste-esinemyymälöitä, sekä kahviloita ja sen sellaisia. Pistäydyimme erääseen kahvilaan, jossa nukahdin istualleni ihan silkasta väsymyksestä. Sovimme myös, että seuraavana päivänä menisimme Kiinanmuurille. (MUOKS!!!) Pieni korjaus: tiemme eivät eranneetkaan vielä, vaan sovimme menevämme illaksi hierontalaitokseen(?), jossa olisi hintaan kuuluva buffetti ja muuta kivaa. Illalla kolmikkomme saapuikin laadukkaalta näyttäneen salongin (monikerroksinen talo) eteen, jossa meidät toivotti tervetulleeksi perinteisiin, söpöihin ja kauniisiin, aasialaisiin vaatteisiin sonnustautuneet kaunottaret. Hissillä 5. kerrokseen, jossa palvelutiskillä valittiin haluttu kohtelu. Kiinalaistyylin hierojia oli vapaana vain yksi, joten annoin Tapsan ottaa kiinalaishieronnan itseni valitessa hivenen kalliimman thai-hieronnan. Sitten vaan kohti pukuhuonetta...kunhan ensin henkilökunta otti vastaan ulkokenkämme ja hyvä ettei valmiiksi jalkohin pukeneet salongin sisäjalkineita (släbärit.) Pukuhuoneen puolella henkilökunta tuli avaamaan vaatelokeronkin valmiiksi, ettei vain itse olisi tarvinnut mitään tehdä. Mutta odottakaahan vain - tämä paranee vielä. (MUOKS päättyy)

Mutta, lisää luvassa tarinan seuraavassa osassa, sillä nyt alkaa olla aika viimeisten matkavalmistelujen - kyllä, uutta reissua pukkaa. Harri-poika lähtee Maran, Yoshihiden kanssa Kiotossa ja Narassa käymään. Ihan vaan viikonloppureissulla - no biggie. Tarinaa on luvassa siis sieltäkin. Olkoon tämä päivitys kuitenkin omistettu Sallalle ja olkoon samalla pieni synttärilahja, kun halusit reissusta kuulla ^^" Joten kertaalleen vielä Sallalle hyvää syntymäpäivää ja oikein mansikkakakkuista sellaista! Niin, on tänään muuten Mickeynkin synttärit, joten olkoon nyt sitten omistettu hänellekin...harmi vaan, ettei hän osaa suomea. Oikein iloista viikonloppua kaikille toivoopi Paska Jätkä! Peace out. P.S. Edellinen kirjoitus on päivittynyt näillä näkymin viimeisteltyyn muotoonsa, joten olkaapa hyvä ja ottakaa selvää, mikä muu tässä maassa on perseestä!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Jahas, jahas...se onkin sitten kesäloma! Kokeet meni varmaan päin pakaraväliä, mutta ainakin nyt saa hetken huokaista. Paitsi että - luvassa on ankarat jäähyväiskekkerit, kun kaikki (paitsi taistelutriomme, Puck-san ja Chen/Jin-san) lähtevät koteihinsa. Osa on lähtenyt jo; eilen oli Jeromen "Näätä" Chabot'n läksiäiset Greenhousella ja Jossu lähti jo maanantaina. Terveisiä muuten Narasta ja Kiototosta, joissa piipahdin viime viikonloppuna. Lyhyt kertaus reissun tapahtumista tulee kyllä. Nyt kuitenkin Kiinanmatkan loppuosa. Viime kerralla jäimme 3. matkapäivän nautinnollisiin tunnelmiin. Siispä:


Saavuttuamme nyyttisillään pesuosastolle, kävi ilmi ettei kyseessä ollut mikään kämäinen "suihkukoppi" - paikassa oli helvetin iso allas, jossa oli myös poreilumahdollisuus, kaksi (suomalaista) saunaa, joita Kiinassa joskus leikkisästi "suomalaisiksi suihkuiksi" kutsutaan, iso liuta suihkuja, lavuaarit ja peilit, joita hyödyntämällä saattoi ajaa partansa tai pestä hampaansa (tarvikkeet olivat kaikki talon puolesta) sekä tila, jossa saattoi ottaa ihonkuorinnan ennen varsinaista hierontaan pääsyä. Henkilökunta ohjasti Dynamic Duon suihkuille, joiden hanojen aukaisun ja lämpötilansäätelyn em. porukka hoiti puolestamme. Olo oli yhtä nolo kuin Singaporen Hiltonissa! Suihkuista ohjattiin altaalle, jonne astuessa työntekijät (kirjaimellisesti) pitivät molemmista käsistä kiinni, ettei vahingossakaan pääsisi liukastumaan. Altaasta suuntasimme saunaan, jossa ei kuitenkaan ollut mahdollista heittää vettä kiukaalle. Niinpä löyly oli varsin kuiva, vaikkakin lämpötila oli kyllä suomalaisittain vallan riittävä. Henkilökunta toi tietysti saunassa istujille viileän pyyhkeen ja juotavaa, ettei itse tarvitsisi vaivaa nähdä. Saunasta tiemme kävi suihkun kautta vaatetukseen. Pojat ja tytöt...maailmassa on yhä maita joissa sana 'palvelu' vielä tarkoittaa jotain - suihkun jälkeen henkilökunta kuivasi meidät. Ihan oikeasti - he kuivasivat meidät, eikä itsensä tarvinnut kuin nostaa käsiään. Mutta ei tässä kaikki - vaatetuksessa työntekijät aivan rutiininomaisesti puki kalsaritkin jalkaan puolestamme. Siinä vaiheessa ei enää oikeesti meinannut pokka pitää! Kalsarit itsessään oliva sellaiset saumattomat, "one size fits at least three different sizes"-tyyliset, mutta kuitenkin niin huomaamattomat, että välillä ei edes tuntenut pitävänsä alkkareita jalassa. Päällysvaatteet olivatkin aivan upeat ja uskomattoman miellyttävät ja mukavat; sellaiset kullanväriset ja ehdottoman aasialaiset. Olisin ostanut yhden kerraston itsellenikin, jos olisivat kyseistä mallia myyneet (muunlaisia oli kyllä myynnissä.)

Miesten ja naisten puolten välisessä tilassa tapasimme jälleen Mama-saman ja jatkoimme hetken huokaistuamme 6. kerrokseen, jossa varsinaiset hierontamestat sijaitsivat. Ensinnäkin huomio: tässä kyseisessä paikassa ei ollut varmasti YHTÄÄN rumaa naista töissä (ellei keittiöhenkilökuntaa lasketa), siis alkaen palvelutiskin tädeistä salonkiemäntiin ja itse hierojiin - VAU! Lainatakseni rakasta Hannu-veljeäni; jos olisi uskaltanut kulkea silmät auki, olisi saattanut vaikka seistä. Hierojilla oli vieläpä tyylisuuntakohtaisesti (kiinalais-, thai- ja muiden tekniikoiden edustajilla oli kullakin omanvärisensä) yhtäläisenväriset mekot - kireät ja ihoamyötäilevät kuin mitkä sekä aivan uskomattoman lyhyet ja syväkaula-aukkoiset. Paskat mistään taivaasta - saako kuolemansa jälkeen palata mieluummin sinne salonkiin?

Toiseksi: itse hieronta. Se oli taivaallista. Pienen odottelun jälkeen thai-hierojani vapautui ja minut ohjattiin pieneen, yksityiseen huoneeseen, jossa oli tataminkaltainen lattia ja perinteinen, aasialaistyylinen (lattia)sänky. Kävin futonille pötkölleen ja Mama-sama antoi vielä viimehetken ohjeisukset ennen hierojani saapumista. Tyttö oli ehkä vähän jännittynyt huomatessaan meikäläisen karvaisen olemuksen röhnöttävän naamallaan vartoilemassa. Kyseinen paikka on sen verran Pekingin ytimestä (=lähiössä, kaiketi) etäällä, että ulkkarit ovat harvinainen näky. Tyttö sanoi minulle jotain ja alkoi hieroa. Tunsin kipua ja jännitystä paikoissa, joiden olemassaolosta en ollut edes tietoinen! Harmillisesti aina nautinnonurahdukseni tulkittiin kivuksi, joten aina öhkäisyn päästettyäni otteet hellenivät. Joka tapauksessa - seuranneet 50 minuuttia olivat kyllä varmasti yksiä parhaita housut jalassa kokemistani! Käsittelyn aikana tuli varmasti kaikki suurimmat lihasryhmät käydyksi läpi ja alun jännityksen jälkeen rohkeni hierojakin kysäisemään kotimaatani. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja 50 min. loppui aivan liian lyhyeen. Asiakkailla oli mahdollisuus tuplatakin, mutta muut odottelivat minua ja ajattelin etten halua tuhlata kaikkia rahojani jo toisena (tai laskutavasta riippuen kolmantena) päivänä.

Seuraavaksi päädyinkin hierojan saattelemana salonkiosastolle, joka oli täynnä luksusmekanismituoleja. Mama-sama istui yhdessä tuoleista saamassa jalkahierontaa ja minut huomattuaan kertoikin erikoisia uutisia: ensinnäkin joutuisimme maksamaan hierontojen lisäksi erillisen pääsymaksun...mutta tuo pääsymaksu sitten oikeuttaisi 18 tunnin oleskeluun ja buffet-pöytään, joka oli avoinna 4 kertaa päivässä. Tuon 18 tunnin aikana saisi käyttää myös kaikkia pesuosaston palveluja! Päätimmekin siis jäädä yöksi. Tilasin samantien myös 50 min. jalkahieronnan, jonka onnekkaasti sain samalta söpöliiniltä, joka oli vain 5 minuuttia aiemmin lopetellut thai-hierontani. Mikäpäs siinä lökötuolissa istuessa (Tapsan saadessa samaa kohtelua viereisessä tuolissa), telkkaria katsoessa ja hierojattaren kaula-aukosta sisään vaivihkaan vilkuillessa. Olis siinä vaiheessa kieltämättä voineet asiat huonomminkin olla. Mama-samakin innostui ottamaan kunnon hieronnan aiemman jalkahieronnan lisäksi, joten kaikki kyllä nauttivat koko rahan edestä. Puffetin ja pikaisen pesuosaston uusintavisiitin jälkeen vetäsimme unta kaaliin lökötuoleissamme ja kieltämättä nukuin ilmastoidussa, viileähkössä salongissa ihan hiukkasen verran paremmin kuin tuulettimella varustetussa hostellihuoneessamme. Toisin sanoen - makasin koomassa pitkälle seuraavaan päivään.

Koska en muista enää tarkkaan loppureissun kronologiaa, seuraavat tapahtumat eivät sitten välttis ole enää em. järjestyksessä. Eniveis: ensimmäinen yrityksemme mennä Kiinanmuurille meni pipariksi Mama-saman äidin kuljettajan sairastuttua. Niinpä päätimme mennä Pekingissä sijaitsevaan, keisarin kesäpalatsiin. Palatsi on hivenen harhaanjohtava määritelmä, sillä kyseessä oli iso puisto, jonka keskellä oli järvi. Ympäri järveä olikin sitten siroteltu komeita rakennuksia ja kauniita kaarisiltoja. Menimme puistoon jo varhain aamulla ja satuimmepa sitten omin silmin todistamaankin kun eräs senioriryhmä harjoitteli jotain taijia (kiinalainen kamppailulaji) kovasti muistuttavaa, mutta miekat kädessä. Se oli huvittava näky - varsinkin kuin yksi mamma sooloili ihan omiaan muun ryhmän tehdessä opettajan koreografioiden mukaan.

Päästyämme järven toiselle puolelle, päätimme vuokrata sähkökäyttöisen veneen, jolla sai seilailla pitkin poikin järveä. Muiden vapaaehtoisten puuttuessa, kapteeni Hartsa tarttui ruoriin. Eihän se vene kulkenut juuri hölkkävauhtia kovempaa ja ohjaus puolsi aivan tolkuttomasti, mutta erittäin leppoista meidän oli järvellä pötpötellä (Vierin Jukalle vaan terkkuja xD.) Mama-sama otti kamerallani tilanteesta usean minuutin mittaisen videonkin.

Jossain vaiheessa kävi ajankohtaiseksi myös kauan haikailemieni mittatilauspukujen tilaaminen. Menimme toisella puolen Pekingiä (hostellilta katsoen ainakin) sijainneeseen "Silk Market" -nimiseen paikkaan. Kyseessä oli n. 5-, 6-kerroksinen kauppahalli, jossa myytiin paljon melkein aitoja vaatteita. Oikeastaan ainoat "aidot" tuotteet olivat ännännessä kerroksessa olleiden räätäleiden luomukset. Koskapa Tapiolla oli aiempaa kokemusta kiinalaisten kanssa kaupankäynnistä, hän käskikin minun olla hiljaa ja antaa hänen hoitaa puhuminen. Vähän harmittikin, kun Mama-sama epäsuorasti torpedoi tinkimismahdollisuutemme sanomalla, että 2 pukua saa n. 2000 yuanilla (kurssi oli silloin 1€=8,2 yuania.) Kun kerroin haluavani myös 2 pukujen kanssa sopivaa mittatilauspaitaa, antoi myyjätär hinnaksi 2500 yuania (maksoin kortilla, jolloin pankin antaman kurssin mukaan hinnaksi jäi 311€.) Osoitin (Mama-saman antamien tietojen pohjalta) ostohalukkuuteni hivenen liian innokkaasti ja Tapsa alkoikin suomeksi puhua minulle, että nyt jätkä turpa kiinni. Kämmini vuoksi Tapio ei onnistunut enää hintaa tinkimään. Ei silti paha rasti 2 mittatilauspuvusta ja -paidasta.

Itse sain valita pukuihini ja paitoihini kankaat myyjättären auttaessa valitsemaan. Itse räätäli otti minusta mitat ja sain valita pukujeni leikkaukset. Päätin ottaa mustan puvun normaalina ja kaksinappisena sekä siniharmaan pukuni ns. "slim-fitinä" ja kolminappisena. Räätälin kysyessä takin takaosan leikkauksista, asiaan vihkiytymättömänä en osannut sanoa mitään. Räätäli ehdottikin, että hän suunnittelee mielestään minulle sopivan mallin. Olin ratkaisuun hyvin tyytyväinen. Mama-sama nauvoi sanomaan lähtöpäivämme vuorokautta aikaisemmaksi, että puvut saataisi varmasti valmiiksi ajoissa. Tilaus tehtiin joko sunnuntaina tai maanantaina ja sovitus olikin jo tiistaina. Valmis tuote saatiinkin jo sitten keskiviikkona. Ei paha!

Kiertelimme Tapsan kanssa (Mama-sama lähti jo muihin rientoihin) "Silk Marketia" omin nokkinemme ja kieltämättä kyseisen paikan kaupankäyntityyli oli aluksi aika ahdistava; myyjät tulivat kirjaimellisesti hihasta nykimään ja huutelivat kaikkea muka-imartelevaa (Tapiolle yksi myyjätär huusi, valehtelematta, "Hey, pretty boy! You want to buy some X-products?") Huomasin kuitenkin, Tapio ei turhaan ollut käskenyt antaa hänem hoitaa kaikki kaupankäyntiin liittyvä puhuminen; turistia vedätettiin kyllä aivan kaikessa, jos ei osannut pitää puoliaan. Vaikka sekä asiakas että kauppias tiesivät, että kyseessä oli piraattituotteet, kauppiaat aivan sumeilematta väittivät tuotteitaan aidoiksi. Lisäksi tavaroiden lähtöhinnat olivat aitojen tuotteiden hinnoissa, ellei jopa yli. Tinkimällä hinta saattoi hyvinkin pudota alle kymmenekseen, jos osasi olla tarpeeksi väliinpitämättömänoloinen ja sinnikäs poistumaan koko myymälästä. Pukujen lisäksi ei mukaani tainnut Silk Marketista tarttua mitään muuta, kuin "tosi aidot" Adidaksen Super Starit, joista maksoin n. 17€. Niiden lähtöhinta huiteli yli sadassa eurossa.

Eräänä toisena päivänä kävimme yhdellä toisella piraattitorilla, jossa tuotteiden hinnat olivat valmiiksi hyvin siedettävät, eikä ko. mestassa harrastettukaan tinkimistä. Sieltä tarttuikin mukaan parit t-paidat, surffishortsit, Crocsit (kämppään sisäkengiksi) sekä nahkainen lompakko. Edellisen pohjasta kykeni jo katsomaan läpi.

Koitti päivä, jolloin vihdoin pääsimme myös banri no choujoulle eli Kiinanmuurille. Vaikka paikasta on nähnyt valokuvia ja useita dokkareita, ei muurin mahtipontisuus tule täysin esille ennen kuin on itse paikan nähnyt. Mesta oli U-PE-A!!! Komeaa vuorimaisemaa riitti silmänkantamattomiin (mikä kyllä sumusta/smogista johtuen oli yllättävän vaatimaton käsite) ja muurin jyrkkyys sai pohkeet anelemaan armoa. Ei tosin niinkään noustessa, vaan lähinnä laskeutuessa. Jyrkkiä nousuja kiivetessä alkoikin käydä muinaisia kiinalaissotureita sääliksi, kun mietti heidät partioimassa muuria edestakaisin raskaat sotisovat yllään. Varsinkin kun kuumuus ja kosteus verottivat voimia entisestään! Olimme Tapsan ja Mama-saman kanssa melkoisen kunnianhimoisia ja kiipesimmekin yhteen suuntaan niin pitkälle kuin pääsimme. Puheet eivät anna paikalle sen ansaitsemaa arvoa, joten Naamakirjaan (toivottavasti onnistuneesti) uppimani kuvat voivat olla siihen tarkoitukseen hivenen osuvampia.

Kuten jo tuli mainituksi, kiinalainen ruoka on aivan mahdottoman hyvää! Mama-saman äitee oli avokätisyydessään vertaansa vailla, sillä hän kustansi ravintolakäyntimme 3 eri otteeseen ja kahdesta hierontareissusta toisen sisäänpääsyn. Meillä olikin kunnia tavata sekä Mama-saman perhettä että kansanarmeijan naisupseereita (joista yksi oli kolmekymppiseksi sotilaaksi aivan uskomattoman hot!) En taatusti ole kovin usein syönyt aivan yhtä arvovaltaisessa seurassa. Joka tapauksessa...tämä univormuisten naisten kanssa ateriointi oli ikimuistoinen myös eräästä toisesta syystä; söimme nimittäin Chong Xingin (japaniksi Juukei, lausutaan jotakuinkin 'djuukee') hotpotia. Nimitys tullee alunperin siitä, että kyseessä on ruokapöydässä tulilla oleva pata, jossa keitetään lihaa, sieniä, tofua, siansuolta, kasviksia...käytännössä melkein mitä hyvänsä. Mutta "hot" voisi myös viitata appeen mausteisuuteen - padassa oli kauhatolkulla pippuria ja chiliä! Voinkin rehellisesti sanoa, etten ole IKINÄ syönyt mitään yhtä tulista. Olikin erittäin ristiriitainen tunne syödä jotain, mikä kirveli, poltteli ja lopulta turrutti suuta, mutta maistui niin taivaallisen hyvältä! Salla, you have no idea...

Viimeisenä kokonaisena päivänä Mama-saman everstiäiti kustansi meidät kantapaikkaansa syömään sitä kuuluisaa *rumpujen pärinää* Pekingin ankkaa! Olin todella yllättynyt, kun näin mistä ruoka lopulta koostui. Ankkaa dipattiin ruskeaan, paksuun kastikkeeseen ja käärittiin paljon tortillaa muistuttavaan lettuun. Lisäksi oli riisiä ja kasviksia. Ja koska piikki oli auki, saimme tilata mitä ikinä halusimmekin, joten pöytään kannettiin myös chilissä ja jalapenossa pötköttävää possua (koskapa tiesin, että seuraavan päivän lennolla possusta voi vain haaveilla...you know, IRAN Airlines...), nauta- ja perunahässäkkää, keittoa... Ankkaan kuului myös erikseen tarjottu pää. Tapsa vetäisikin päästä kaiken syötävän parempiin suihin - toki minäkin vähän ankan aivoa maistelin. Pää oli muuten puolikas, koskapa olimme tilanneet puolikkaan ankan ja se oli valmistettu samalla tavalla grillaamalla kuin itse ankkakin.

Ankkaravintolassa(kin) oli nättiä ja suloista palvelushenkilökuntaa paikalla ja pyysimmekin söpöintö kaikista poseeraamaan kanssani valokuviin. Tyttö oli ujo ja sanoikin, ettei mukamas näytä kuvissa hyvältä. Silti otimme pari onnistunuttakin potrettia. Syötyämme myös Mama-saman äitimuori tuli vielä kertaalleen moikkaamaan meitä (olimme syömässä kolmistaan) ja ronskisti halasimmekin häntä ja kiitimme kaikesta. Hän oli erittäin iloinen saadessaan tutustua meihin ja toivotti tervetulleiksi uudestaan. Sitten suuntasimme kohti vihoviimeistä euforianlähdettä ennen seuraavan päivän kotiinpaluuta...mistäs arvasitte? Mentiin viimeiseksi yöksi sinne hieromalaitokseen!

Tällä kertaa ei enää aristuttanut, kun jo tiesi miten homma toimii. Olimmekin Tapsan kanssa jo pari päivää vitsailleet, että kun mennään takaisin, niin sanotaan vain: "Tässä mä oon - ja taas mä oon paskanen. Peskää mut!" Siispä - vaatteet veks ja pesuosastolle nauttimaan! Tällä kertaa päätimme olla oikein porhoja ja tilasimme ihonkuorinnan ennen varsinaista hierontakokemusta. Kyllähän sitä taas oli pokassa pitäminen, kun puolialastomat, lihaksikkaat aasialaiset alkaa jynssätä alastomia kehojamme sellaisella hiekkapaperilta tuntuneella pyyhkeellä. Siinä vaiheessa meinasi jo väkisinkin naurattaa, kun kaveri hinkkaa nivusten seutua ja vähän väliä osuu kasseihin. Ei Suomessa vaan!

Jynssäyksen ja pesun jälkeen oli taas aika heittäytä toisten kuivattavaksi ja vaatetettavaksi. Hierontakerrokseen päästyämme olisin halunnut saman (söpön) hierojattaren kuin viimeksi, mutten muistanut hänen palvelusnumeroaan. (Numero on olemassa juuri sitä varten, että voi halutessaan pyytää jonkun tietyn hierojan.) No aina ei voi onnistua ja sainkin erään toisen hierojan. Tämäkin oli kyllä söpö ja hyvävartaloinen, ei siinä mitään. Mutta hänpäs olikin puheliasta sorttia, eikä puhunut sanaakaan englantia. Ymmärtämättömyyteni vain nauratti - tosin niin nauratti sekin, kun tulkitsin väärin hänen ohjeitaan. Hieronta itsessään (vaikka oli toki sama thai-hieronta kuin viime kerrallakin) erilainen, eikä aivan täysin kohdistunut ongelmakohtaani lapaluiden väliin. Ei se mitään! Nimittäin eräässä vaiheessa maatessani selälläni ja hierojan työskennellessä sisäreisieni kanssa, minulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa: a) pitää silmät kiinni tai b) tuijottaa suoraan hänen mekkonsa sisään, sillä hänen povensa oli suoraan nenäni edessä. Yritin toimia parhaani mukaan vaihtoehto a) parissa, mutta eihän siitä mitään tullut. Tyttöä naurattikin huomatessaan että kiusaantuneena yritin olla tuijottamatta.

Jossain vaiheessa hän alkoi hieroa niskaani pääni ollessa hänen sylissään. Hänen kurottaessaan kohti käsivarsiani, uppoutui pääni maailman parhaiden tyynyjen väliin. Siinä sitä sitten maattiin pää kauniin hierojattaren tissien välissä. Ajattelinkin, että jos nyt kuolema korjaisi, kuolisin onnelisena miehenä. Näin tällä kertaa!

Ja aivan kuten viimeksikin, loppui 50 minuuttia aivan liian pian. Hierojatar ohjasi jälleen kerran tuolisaliin, jossa Mama-sama oli jo odottelemassa. Olimme tilanneet jälleen myös jalkahieronnat ja kuin ihmeen kaupalla edellisen käyntimme hierojatar päätyi rassaamaan jalkojani. Hän kyllä tunnisti minut heti ja hymyili leveästi. Ilmeisesti länkkäriasiakkaat tuovat positiivista vaihtelua muutoin kovin aasialaiseen asiakaskuntaan. Pyysin siinä sitten Mama-samaa kertomaan tytölle, että olisin mieluusti ollut hänen thai-hieronnassaankin ja että olin saanut tältä (valehtelematta) elämäni parhaan hieronnan. Hän oli hyvin otettu tästä kuultuaan.

Tuoleissa kerkesimme nukkua muutaman, aivan liian nopeasti vierähtäneen, tunnin ennen lentokentälle lähtöä. Matkalaukkumme olimme onneksi saaneet jo edellisenä päivänä varastoiduiksi Mama-saman äiteen virka-auton takaloosteriin, joten niistä ei tarvinnut murehtia. Kuljettaja tuli noutamaan meidät hierontalaitoksen edestä ja matkamme suuntasikin jo kohti lentokenttää. Vaan emmepä osanneet arvatakaan, että tuolla kentällä saisimme pööpöillä kyllästymiseen asti. Nimittäin Mama-saman hyvästeltyämme ja turvatarkastuksen läpi mentyämme saimme kuulla, että kone olisi tunnin myöhässä, koska "Iran Airlines" - ihan totta, virkailija sanoi ihan suoraan, että näihin saisi aina varautua matkustaessaan ko. yhtiöllä. Jonkin ajan kuluttua saimme kuulla, että kone olisi kuin olisikin aikataulussa ja matkaan päästäisi suunnitelmien mukaan. Ja paskanvitut. Kone lähti n. 4 tuntia aikataulusta myöhässä edellisellä lennolla ilmenneen konevian vuoksi. No, sepäs lohdullista...Peking oli nimittäin välilaskukohde - eli vain muutamaa tuntia aiemmin jumbomme yksi moottoreista oli piiputtanut ja tällä koneella sitten piti matkustaa. Niinpä olinkin elämäni ensimmäistä kertaa kauhuissani koneen noustessa taivaalle - varsinkin kun kone piti kummallisinta kuulemaani ääntä nousun aikana. Riemus lisäsi myös se, että olimme Tapsan kanssa etumaisessa penkkirivissä sisäänkäynnistä katsoen. Tämä siis tarkoitti sitä, että polvemme olivat väliseinässä kiinni, ikään kuin varmistamassa maksimaalisen vitutuksen. Onneksi (ainakin osittain) japanilaislähtöinen lentoemo osasi sentään paihoitella viivästyksiä, sillä hän muisti meidät jo edelliseltä lennolta.

Kun koneen pyörät osuivat Naritan kiitotielle, löimme Tapsan kanssa yläfemmat - ainakin selvisimme hengissä takaisin Japaniin. Se oli jo itsessään pieni voitto. Terminaaliin pääsimme muita paljon ripeämmin, sillä tavan kuolevaisten passijonon asemesta pääsimme paaaaaaaaaaaaaaaaaljon lyhyempään jonoon, joka oli varattu "re-entry passengereille." Jes! Tosin siitä jonosta menivät myös maailman tärkeimmät ja kiireiset iranilaisliikemiehet, joilla tuota lupaa ei ollut. "Joo, ensi kerralla jonotetaan niin kuin kaikki muutkin, mutta kun on niin KIIRE!" No, en jaksanut edes pahastua, sillä he taisivat tosissaan olla myöhässä päämäärästään.

Terminaalista bussiin, kolmisen tuntia unta palloon ja... - perillä! 4 tuntia myöhässä, joten haikailemilleni oppitunneille ei ollut mitään asiaa (olivat päättyneet jo muutamaa tuntia aiemmin), mutta yhtä kaikki...perillä.

Phuuh! Siinä olikin lomaromaanini viimeinen osuus. Toivottavasti nautitte! Peace out.

- Paska Jätkä

P.S. Oon muuten taas kipeenä, niin ei ole paljon aurinkoa tarvinnut ottaa. Teidän onnenne, niin sainpahan tämänkin, vittu, viimein valmiiksi. Kannattanee olla matkustamatta, niin eipähän tarvii kirjoitellakaan, vai mitä? Äxdee.