Tervehdys näin japanialaisittain - mahdollisesti viimeistä kertaa vähälle aikaa. Tänään on aamukammassa 15 piikkiä. Vittu - en ala. Onks pakko, vaikkei taho? No ei auta itku markkinoilla. Suomeen palattuani on edessä kuitenkin yhtä jos toista, jos meinaa tavaoitteeseensa päästä.
Kentälle ovat Miguel ja Tony uhonneet tulla vastaan ja kaappaamaan minut viikoksi jonnekin. Toivon vain, ettei se maksa minulle maltaita, sillä olen perseaukisempi kuin koskaan uskalsin kuvitellakaan! Pääsyy on siinä, että saatiin Laurin kanssa uus kämppä! Mutta ongelmat muodostuvat takuuvuokrasta ja siitä, etten saa asumislisää ennen kuin uuden vuokrasopparin kopio on toimitettu opintotukitoimistoon. Tämänhän voin tietysti tehdä vasta maksettuani maaliskuun vuokran. Vuokra + takuuvuokra haukkaavatkin sitten 620€ vajeen budjettiini, joka on tällä hetkellä juurikin tuo noin 600€. Ei paljon hampaita naurata!
Mutta tosiaan! Laurista ja minusta tulee jälleen kämppikset, päästään ydinkeskustaan (no, melkein) eli Tammelaan. Ja vuokra on kohtuullinen. Tosin sähkösoppari ja netti varmaan tulee hankkia...
Japani jää taakse haikein mielin; 12 kuukautta on ollut liian lyhyt, en päässyt täysin päämääriini, taakse jää joku, jota tulen kaipaamaan enemmän kuin uskallan ajatella - eikä kylmä Pohjola vaikuta kovin houkuttelevalta tätä taustaa vasten. Ei pidä ymmärtää väärin, on asioita joita kaipaan - mutta sydämeni jää tänne. Sille ei enää mahda mitään. Toivonkin, ettei vaihtoaikani jää elokuvan nimeä lainatakseni "vuodeksi nuoruuttani."
Vielä pitäisi postittaa rompetta Suomeen, maksaa viimeiset laskut, lakkauttaa pankkitili, perua saatanan kalliiksi käyvä puhelinsoppari (meidät huijattiin ottamaan 2 vuoden sopimukset ja sopimusrikko maksaa suoraan sanoen vitustitonnia), pakata, siivota kämppä, hyvästellä rakkaiksi tulleet ihmiset...ei tähän kaikkeen pysty! Käy liian raskaaksi... En uskalla kuvitellakaan, millainen kulttuurishokki Suomessa odottaakaan.
On vaikea keksiä muuta lisättävää...mieleen ei juuri positiivisia asioita tule. Onneksi pääsee vielä käymään parissa japanilaisravintolassa ennen lähtöä; onkin kai pakko ahtaa kupu täyteen herkullista japskiruokaa - ikään kuin varastoon.
Haikein, mutta paluuta odottavin terveisin;
- Harri-poika
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti